Videosarja perheille – tietoa nepsykirjosta

Uutinen

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen YouTube-kanavalla on julkaistu videoita, joissa kuvataan nepsykirjoa ja annettaan huoltajille käytännön läheisiä vinkkejä arkeen ja lapsen kanssa toimimiseen.

Lapsi ja aikuinen keittiössä

Julkaistu materiaali tarjoaa tietoa ja käytännön vinkkejä nepsy-perheiden arjen tueksi

Videoita voi suositella huoltajille ja perheisiin, joissa tarvitaan tukea lapsen käyttäytymiseen, tarkkaavuuteen ja/tai vuorovaikutukseen liittyvien haasteiden kanssa. Aina haastavan käyttäytymisen taustalta ei löydy selitystä neuropsykiatriasta, mutta silloinkin vanhemmat saattavat tarvita tietoa lapsen myönteisestä tukemisesta, vinkkejä vanhemmuuteen ja omaan jaksamiseensa.

Huoltajien lisäksi, videoissa esiintyvien asiantuntijoiden ohjeita ja näkökulmia voivat hyödyntää lasten ja nuorten parissa työskentelevät aikuiset, opiskelijat, tai muuten aiheesta kiinnostuneet. Videoita voi käyttää esimerkiksi osana uusien työntekijöiden perehdytystä, tai työyhteisöissä ammattitaidon vahvistamiseen. Toivommekin, että tallennatte alla olevan soittolistan linkin paikkaan, josta se on helppo muistaa jatkossakin.

Videoilla ovat äänessä lastenpsykiatri, perheterapeutit, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutit ja autismikirjon asiantuntija. Syksyn aikana videosarja tulee kasvamaan entisestään ja videoiden tekstitystiedostoista tehdään myös kieliversioista.

Videot löytyvät Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen YouTube soittolistalta:
 ”Videosarja perheille – tietoa NEPSY-kirjosta”

Tällä hetkellä YouTube-kanavalta löytyvät seuraavat videot:

  1. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön määrittely ​
  2. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön tunnistaminen ​
  3. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoito ​
  4. Lapsen kuntoutus ja tuki ​
  5. Vinkkejä arjen sujumiseen ja vanhempien jaksamiseen ​
  6. Tietoa autismikirjosta perheille
  7. Toimintaterapeuttien vinkit: Kalenterin ja muistutusten käyttö lapsen toiminnanohjeuksen tukena

Videomateriaalien lisäksi käytössänne on opas lasten vanhemmille, joilla on huolta lapsen haastavasta tai erityisestä käyttäytymisestä, jota voi jakaa huoltajille PDF-tiedostona tai painoversiona, jota voi tilata jaettavaksi alla olevien yhteystietojen kautta.

Kiitos, että olet mukana tekemässä tulevasta hyvinvointialueestamme sellaista, jossa niin työntekijöillä kuin kuntalaisilla on entistä laajempaa ymmärrystä nepsykirjosta! Toivottavasti tämän tiedotteen materiaalit auttavat sinua jakamaan tietoa eri kanavissa, niin somessa kuin asiakasvastaanotoilla.

Videot on toteutettu ja julkaistu osana Vantaa–Kerava.sote: Asukkaan asialla -hanketta, perhekeskustoimintamallin kehittämisen kärjessä syksyllä 2022. Kehittämistyötä on tuettu myös erillisellä Perintöraha -hankkeella, jossa on työskennellyt allekirjoittaneena nepsy-koordinaattori.

Lisätietoja

Henna Salonen

Vantaa–Kerava-sote: Asukkaan asialla -hanke
Erityisasiantuntija
040 663 0587 henna.salonen@vantaa.fi